Pihan rakentamisen asiantuntija

Me autamme sinua rakentamaan parhaan pihan vaiheesta vaiheeseen.

Pihasuunnitelmapihasuunnitelma

Pihasuunnitelman pohjalta on helppo lähteä toteuttamaan pihaa. Kun pihan pohjarakenteet ovat kunnossa, viherrakentamisella toteutetaan pihan lopullinen ilme. Vaihtoehtoja toteutuksen suhteen on useita riippuen asiakkaan toiveista. Pihasuunnitelman pohjalta pystymme esittämään huomattavasti tarkemman arvion kustannuksista ja kokonaisuus on helposti hahmotettavissa.

Viherrakentaminen

Kun työt aloitetaan, on tärkeätä tehdä pohjatyöt huolella. Näin annetaan pihalle parhaat mahdollisuudet selvitä kesän helteistä ja talven pakkasista. Työvälineet on aina valittava tapauskohtaisesti. Viiden tonnin kumitelakaivurilla päästään moniin pihoihin aiheuttaen mahdollisimman vähän tuhoa pihan rakenteille. Joskus tämäkin on liian iso. Silloin Avant minikuormaaja pystyy uskomattomiin suorituksiin ahtaissakin paikoissa. Avantinkin ollessa liian iso on tartuttava lapioon.

Teemme pihan aina asiakkaan toiveiden mukaiseen valmiusasteeseen

Pohjatyöt vaativat monesti konevoimaa ja maansiirtoja joita on hankala toteuttaa itse, vaikka viihdytkin pihatöiden parissa ja nautit puutarhasi luomisesta.  Teemme mielellämme pohjatyöt puolestasi ja annamme kaupan päälle hyvät neuvot töiden jatkamiseksi. Mikäli haluat nauttia valmiista pihasta, eikä kasvien istuttaminen kuulosta houkuttelevalta, teemme työt alusta loppuun asti.

Jäljelle jää vain pihasta nauttiminen!

Muutamia kuvia tehdyistä kohteista

Laitetaanko piha kuntoon?

Lisää referenssikuvia www.kevat.net/tehtyja-toita

Aina kannattaa soittaa ja kysyä ammattilaisen mielipidettä. Ennen pihatöiden aloittamista annamme hinta-arvion, joka ei maksa mitään, eikä myöskään sido mihinkään.

Suunnitellaan piha yhdessä kauniiksi ja toimivaksi!

www.kevat.net/pihasuunnittelu www.kevat.net/pihasuunnittelu-hinnat

Ota yhteyttä: Maaret Järvinen 045-1125066